sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Oma osaaminen

Omat vahvuuteni:

  • Sopeutuminen uuteen ympäristöön
  • Neuvottelutaidot
  • Riittävä perehtyminen omaan osastoon - Koen, että pystyn aina vastaamaan asiakkaalle hänen kysymyksiinsä tuotteisiin tai Marimekkoon liittyen
  • Asiakaspalvelu
  • Työilmapiirin ylläpitäminen

Omat kehityskohteet:

  • Ideointi ja itseensä luottaminen
  • Uuden kokeilu
  • Tiedon hankkiminen ja taustoihin tutustuminen
  • Yhteistyön lisääminen
  • Trendit ja nousussa nyt
  • Ammattitaidon kerryttäminen

Urasuunnitelma:

Uskoisin, että tulen jatkamaan pitkän ajan vielä Design Hillin riveissä samaan malliin kuin aiemmin. Olen siis jo allekirjoittanut vakituisen työsopimuksen jatkumaan oppisopimuksen jälkeen. Olen kuitenkin avoin haasteille esimerkiksi jatkokouluttautuminen ei ole pois suljettua, kylläkin työnohessa. Haluan päästä kunnolla haastamaan itseäni ja ideoimaan uusia tuulia meille taloon. 

Pidän työstäni ja kohtaamisista asiakkaiden kanssa, joista osa alkaa muodostua jo vakkareiksi. Uskon pysyväni kaupan alalla, vaikka elämässä tulisikin tilanne, että vaihtaisin työpaikkani muualle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Työpaikan esittely